Ruissalo valmistautuu talveen
Ruska on selvin syksyn merkki Ruissalon jalopuumetsissä ja lehdoissa. Tammen lehdet kuivuvat ja muuttuvat kellanruskeiksi, mutta vaahteralla, jalavilla ja metsälehmuksilla voi olla näyttävät syysvärit. Lopulta lehdet kuitenkin putoavat pois ja kesällä vihreänhämyinen metsä muuttuu taas valoisammaksi.
Monille eläimille Ruissalon talvi on liian ankara, joten ne suuntaavat lämpimämpiin maisemiin. Tänne jäävistä lajeista osa vaipuu horrokseen ja toiset sinnittelevät talven läpi kesällä kokoamiensa ravintovarastojen, lämpimän turkin tai suojaisen pesäkolon turvin. Pienemmät kasvit talvehtivat maan alla tai kylmyyttä kestävinä siemeninä. Sienille loppukesä ja syksy ovat kukoistuksen aikaa ja niiden itiöemiä putkahtelee maan pinnalle ”kuin sieniä sateella”.
Muista lehtipuista poiketen tervaleppä pudottaa lehtensä tummanvihreinä ja elinvoimaisen näköisinä. Miksei se tee kuten muut lehtipuut ja ota arvokkaita ravinteita runkoonsa talteen talveksi ja kierrätä niitä seuraavana keväänä uusiin lehtiin? Syynä ovat lepän juurinystyräbakteerit, joiden avulla puu kykenee sitomaan ilmakehän vapaata typpeä. Sillä ei siis ole tarvetta säästää ja kierrättää arvokasta typpeä, kuten muilla lehtipuilla.
Kesä päättyy lehtipuiden näyttävään väriloistoon
Ruska on monena syksynä turhan vaatimaton sana kuvaamaan Ruissalon syksyistä väriloistoa, kun lehtipuut kilvan hehkuvat keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyissä. Päivien lyheneminen yhdessä alenevien lämpötilojen kanssa käynnistää lehtipuiden valmistautumisen talven tuloon. Ne hajottavat lehdissä olevan lehtivihreän ja siirtävät sen arvokkaat rakennusaineet runkoonsa talteen seuraavaa kevättä varten. Vihreän kadotessa lehdistä pääsevät muut väriaineet – karotenoidit, ksantofyllit ja antosyaanit – esille ja varsinkin vaahterat, haavat ja pihlajat komeilevat upeilla väreillä ennen synkän syksyn tuloa. Ruissalossa, lämpimän meren äärellä, paras ruska ajoittuu muuta maata myöhemmäksi, usein lokakuun alkupuolelle.
Toinen Ruissalossa runsaasti pähkinöitä tuottava laji on tammi – onhan tammenterho sen pähkinä. Pähkinäpensas ja tammi eivät kasvata pähkinöitä eläinten iloksi vaan lisääntyäkseen. Pähkinät ja tammenterhot ovat niiden hedelmiä; kovan kuoren sisällä on pieni siemen, jonka vararavinnoksi varsinainen pähkinä on tarkoitettu.
Pähkinät tarvitsevat apua päästäkseen uusille kasvupaikoille ja siinä auttavat linnut ja pienet nisäkkäät. Ne varastoivat tuhansia pähkinöitä talven varalle, mutta eivät myöhemmin löydä kaikkia kätköjään. Näin pähkinät päätyvät kauas emokasvista ja pieni tammen tai pähkinän taimi saa uudessa kasvupaikassa alkunsa.
Pähkinäsato on monelle elinehto – samalla sadonkorjaajat tekevät ison palveluksen
Ruissalossa kasvaa pähkinäpensaita, joiden sato kypsyy syksyllä. Aiemmin tämä hasselpähkinän lähisukulainen oli ihmiselle tärkeä ravinnonlähde, mutta nykyään sen rasva- ja valkuaisainepitoiset pähkinät päätyvät eläinten suihin. Sadonkorjuussa ahkeroivat mm. oravat, metsähiiret, närhet ja pähkinähakit, jotka kuljettavat pähkinöitä sammalen ja karikkeen alle piiloon talven varalle. Tehdyissä tutkimuksissa eläimet muistavat kätkönsä yllättävän hyvin ja löytävät ne jopa lumen alta!
Ruissalossa tavattavia näyttäviä ja täällä melko yleisiä kääpiä ovat tammen lahottajat rikkikääpä, sokkelokääpä, häränkieli, ja tammenkääpä. Rikkikääpä (Laetiporus sulphureus) on kirkkaankeltainen, näyttävä kääpä, joka tunkeutuu tammeen usein oksanmurtumakohdista. Rikkikääpä on yksivuotinen, eli se kasvattaa joka vuosi uudet itiöemät puun kylkeen. Ajan mittaan lahotustoiminta muuttaa rungon ontoksi. Sokkelokääpä (Daedalea quercina) kasvaa monivuotisena tammen kannoissa, maahan kaatuneiden puiden rungolla tai vielä elävän puun kuolleissa oksissa. Laji on helppo tuntea sokkeloisista pilleistään. Häränkieli (Fistulina hepatica) on nimensä mukainen: suuri, pehmeä, pinnaltaan limainen tai nahkea ja tummanpunainen. Se kasvaa yksivuotisena useimmiten tammen tyviosassa. Tammenkääpä (Phellinus robustus) on monivuotinen, tammella kasvava kääpä. Sen iso, jopa 15 cm paksu, kova ja kuhmuinen itiöemä on alapinnaltaan kanelinruskea. Käävät ovat avainasemassa lisäämässä metsäluonnon monimuotoisuutta, sillä niiden aikaansaama lahopuu toimii kotina ja ravintona suurelle määrälle eliöitä.
Käävät piilottelevat puun sisällä kunnes on aika lisääntyä
Käävät ovat kantasieniä, joiden rihmasto kasvaa usein puiden rungoissa, piilossa katseilta. Rihmasto lahottaa kuollutta tai kuolevaa puuainesta ja pikkuhiljaa kierrättää sen sisältämät ravinteet takaisin muiden kasvien käyttöön. Aika-ajoin rihmasto kasvattaa puun rungon pinnalle itiöemän (”kääpä”), joka on sienen lisääntymisrakenne. Sen tehtävänä on tuottaa itiöitä tuulen vietäviksi ja levittää sieni uusille kasvupaikoille.
Tammenterhot ja pähkinäpensaiden pähkinät houkuttelevat oravia, närhiä ja pikkujyrsijöitä, jotka kilvan hamuavat uutta satoa talvikätköihinsä. Tikat naputtelevat näkyviin puun rungoissa piilottelevia selkärangattomia, metsäkauriit nyhtävät lakastuvista kasveista vielä syömäkelpoisia osia ja mäyrä nuuskii karikkeen seasta itselleen suuhunpantavaa. Metsä ruokkii asukkaitaan lehdettömänäkin!
Ruskaa, kierrätystä ja sadonkorjuuta
Kasvit siirtävät arvokasta lehtivihreää lehdistä talteen, minkä seurauksena ulkoilijoita ilahduttaa värikäs ruska. Lopulta puista putoaa valtava määrä lehtiä maahan. Sienet ja muut hajottajat käyttävät tätä eloperäistä ainetta ja kierrättävät sen sisältämät ravinteet takaisin kasvien käyttöön. Hajottajat tekevät hiljaista ja huomaamatonta, mutta elintärkeää työtä!
Syyskuun loppupuolella ja viimeistään lokakuussa lepakot alkavat hakeutua talvehtimispaikkoihinsa. Ne voivat edelleen lennellä lämpimämpinä öinä, mutta viettävät jo pidempiä jaksoja kevyessä horroksessa. Lepakot vaihtavat suojapaikkaa syksyn mittaan, ja usein ne siirtyvät lopulliseen talvehtimispaikkaansa vasta kovempien pakkasten tultua.
Ruissalossa on tavattu yhdeksän Suomessa tavatuista 13 lepakkolajista. Pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö ovat saarella vaihtelevan yleisiä. Myös pikkulepakko lisääntyy nykyisin Ruissalossa, mutta isolepakko ja vaivaislepakko ovat harvinaisia vieraita. Ruissalon lepakoiden tähti on kuitenkin harvinainen ja erittäin uhanalainen ripsisiippa, jota ei Suomessa tavata säännöllisesti juuri muualla kuin Turussa.
Ruissalon lepakot: Yöt pitenevät
Loppukesällä lepakot verottavat Ruissalon monipuolista hyönteis- ja hämähäkkilajistoa, ja kartuttavat rasvavarastojaan tulevaa talvea silmällä pitäen. Syksyllä lepakoilla on myös soidinaika. Muuttavilla lepakkolajeilla, kuten pikkulepakolla, syysmuutto ajoittuu elo-syyskuun vaihteeseen.
Tammenterhon opastuskeskus perustettiin vuonna 1995 ja se sijaitsi aiemmin Rantapromenadin varrella saaren alkupäässä. Telakka-alueella sijaitsevien tilojen siirryttyä kesäkuussa 2016 hinaajavarustamo Alfons Håkansin hallintaan opastuskeskus muutti Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan yhteyteen. Samalla opastuskeskuksen nimeksi vaihdettiin Ruissalo Info.
