Kevät täyttää jalopuumetsät ja lehdot elämällä, joka näkyy ja kuuluu
Kevään tulo päättää jalopuumetsien ja lehtojen talvisen hiljaiselon. Lumi sulaa puroina pois ja auringon lämpö käynnistää uuden kasvukauden. Karikkeen seasta nousee kaikkialla uusia versoja ja kevätkukkijat peittävät maan. Pölyttäjät surisevat kukkameren yllä ja kiivas linnunlaulu täyttää ilman. Puiden silmut pullistuvat ja pian niiden lehvästö kattaa kaiken vihreällä.
Lehtojen olennainen ero kangasmetsiin verrattuna on se, että lehdon maaperä on multaa. Tämä on vilkkaan hajotustoiminnan eli samalla tehokkaan ravinteiden kierrättämisen ansiota. Lehto onkin ravinnepitoisen – kansankielellä siis rehevän – maaperän metsätyyppi. Se on runsaslajinen elinympäristö, jolle on tunnusomaista lehtipuiden, ruohovartisen kasvillisuuden ja pensaskerroksen monimuotoisuus. Monipuolinen kasvillisuus puolestaan ylläpitää runsasta sammal-, jäkälä-, sieni- ja hyönteislajien joukkoa. Lehdot ovatkin ympäristöään selvästi rehevämpää, kerrostunutta ja runsaslajista metsää.
Harvinaisin suomalainen lehtojen alatyyppi on jalopuulehto. Jalopuulehdot ovat Ruissalon arvokkain elinympäristö. Niitä esiintyy Suomessa vain aivan rannikon tuntumassa kapealla kaistaleella. Avainlajeja ovat jalot lehtipuut – pääasiassa tammi ja lehmus – ja niistä riippuvaiset muut lajit. Yhdessä ne muodostavat hyvin monimuotoisen ja meillä muuten harvinaisen eliöyhteisön. ”Jalot lehtipuut” on yleisnimitys niille lehtipuille, jotka ovat yleisiä Keski-Euroopan lehtimetsävyöhykkeellä, mutta jotka meillä esiintyvät vain parhailla kasvupaikoilla. Jaloja lehtipuita ovat tammi, metsälehmus, vuori- ja kynäjalava, saarni, metsävaahtera ja pähkinä. Ruissalosta laajoja jalopuumetsiköitä löytyy parhaiten saarelle vievän sillan ja Honkapirtin väliseltä alueelta.
Ruissalon lehdot
Ruissalolle lehdot ovat tyypillisiä elinympäristöjä. Suomen metsistä vain 1 % on lehtoja, ja samalla uhanalaisista metsälajeistamme noin puolet on ensisijaiselta elinympäristöltään lehtolajeja. Kun ihminen alkoi raivata maata, päätyi suuri osa siihen saakka säilyneistä lehdoista viljelykäyttöön. Osaa näistä viljelyyn sopimattomista laikuista saatettiin myös laiduntaa hakamaina. Tältä aikakaudelta säilyi pääsääntöisesti vain pieniä lehtokohteita, jotka olivat raivaamisen ja kulkemisen kannalta vaikeita ottaa voimaperäiseen käyttöön. Ruissalon laajat yhtenäiset lehdot ovat tämän vuoksi Suomessa ainutlaatuisia.
Ruissalon lehtojen linturunsaus on poikkeuksellinen: täällä pesii jopa yli 1000 paria per neliökilometri, kun lounaissuomalaisen metsän keskiarvo on vain 250 paria. Ilmeisesti missään muualla Suomessa ei ole näin korkeaa pesimälintutiheyttä näin laajalla alueella. Ruissalo onkin nimetty kansainvälisesti tärkeäksi lintualueeksi (IBA, Important Bird and Biodiversity Area) nimenomaan lehtojen vuosi. Reheväkasvuisissa lehdoissa pienten lintujen näkeminen on usein vaikeaa, mutta onneksi ne kuuluttavat selkeästi läsnäolostaan. Toukokuisena aamuna äänessä ovat sirittäjät, lehto-, pensas- ja mustapääkertut sekä kultarinnat. Illan hämärtyessä estradin valloittavat satakielet.
Jokakeväiset laulukilpailut lehdoissa
Keväällä lehdoissa soi äänekäs lintukonsertti. Liverrykset, vihellykset, rummutus ja trillit täyttävät ilman, kun koiraat kajauttavat äänensä kuuluville. Niiden laululla on kaksi tavoitetta: houkutella sopiva naaras kumppaniksi ja karkottaa kilpailevat koiraat pois jo varatulta reviiriltä. Kiihkein laulukausi kestää vain muutaman viikon; pesinnän edetessä laulu hiljenee ja parit keskittyvät jälkeläistensä hoitoon. Pian korva tavoittaakin lehvästöstä poikasten sinnikkäät kerjuuäänet.
Lehtopöllö on yöaktiivinen ja torkkuu päivät usein kuusenoksalla tai puunkolossa. Väräjävää soidinhuhuilua sekä naaraan naukuvaa vastailua voi kuulla leutoina kevättalven iltoina tai varhain keväällä. Monien muiden pöllöjen tavoin lehtopöllöt ääntelevät kuitenkin kaikkina vuodenaikoina. Pienjyrsijät ovat lehtopöllöjen ruokalistalla ykkössijalla, mutta sille kelpaavat myös sammakot ja linnut.
Lehtopöllö on eteläinen laji, joka esiintyy meillä levinneisyysalueensa pohjoislaidalla. Itse asiassa Suomen ensimmäinen lehtopöllön pesintä oli vasta reilut sata vuotta sitten – nimenomaan Turussa. Nykyään kanta on kasvanut yli 1000 pariin ja levittäytynyt sisämaahan Lappeenranta – Vaasa -tasalle. Paikkauskollisena lintuna lehtopöllö kärsii ankarista talvista. Isojen luonnonkolojen puuttuessa on moni lehtopöllö löytänyt pesäpaikakseen ison pöllönpöntön.
Yön saalistaja mekastaa kevätöisin
Lehtopöllö viihtyy nimensä mukaisesti lehtomaisissa metsissä peltojen, laidunmaiden ja rantaniittyjen tuntumassa. Se tarvitsee pesäkolokseen syviä onkaloita. Ruissalo vanhoine tammineen sopii erinomaisesti lehtopöllön elinympäristöksi ja kanta on täällä erityisen tiheä.
Kevätkukkijat ovat sopeutuneet kukkimaan aikaisen kevään viileään ja valoisaan aikaan, kun maaperässä on vielä talven jäljiltä kosteutta, eivätkä puuston lehdet vielä varjosta kenttäkerrosta. Kiihkeä kukinta kestää muutaman viikon. Kesän tullessa nämä aikaiset lajit jäävät muun kasvillisuuden varjostamiksi ja osa lajeista lakastuu kokonaan. Mutta ei hätää, kasvien maanalaiset osat ja uudet siemenet takaavat seuraavan kevään kukkaloiston!
Lehdon varhainen kukkaloisto
Ensimmäisenä kevät ehtii lehdon pohjalle, kenttäkerrokseen, saaden sen peittymään kukkiin. Valko- ja sinivuokoilla, käenrieskoilla, kiurunkannuksilla ja kevätesikoilla on kiire kukkia ennen kuin puiden lehdet ehtivät varjostamaan niitä. Vaikuttavimman kukinnan tarjoavat valkovuokot, jotka voivat äitienpäivän aikoihin peittää koko metsänpohjan yhtenäisenä mattona. Silloin on pölyttäjillä kova kiire ehtiä jokaiseen kukkaan.
Tärkeää: anna kukkien nauttia keväästä ja poimi niitä ainoastaan silmillä tai kameralla!
Kielo – kuten monet muutkin kasvit – suojautuvat kasvinsyöjiä vastaan kemiallisilla yhdisteillä. Kaikki kielon osat, myös oranssinpunaiset marjat, ovat myrkyllisiä. Ainoastaan yksi laji, kielokukko-niminen tulipunainen kovakuoriainen (Lilioceris merdigera), on erikoistunut käyttämään kieloja ravinnokseen. Kielon myrkylliset yhdisteet vaikuttavat sydämen toimintaan, mitä on aiempina vuosisatoina hyödynnetty lääketieteessä. Kieloa on käytetty lääkkeenä sydämen toimintahäiriöihin ja lisäksi kukista on tehty aivastuspulveria.
Kielo – kaunis, mutta myrkyllinen kansalliskukka
Heti varhaisten kevätkukkijoiden jälkeen on kielon vuoro. Maasta puskee esiin ensin pillimäinen lehtituppi, joka pian avautuu kielen muotoisiksi lehdiksi. Siitä juontuu kasvin nimi. Kielo kukkii toukokuussa pienin valkoisin kukin, joissa on voimakas ja miellyttävä tuoksu. Kielo on valittu Suomen kansalliskukaksi, joten polvistu kielokasvuston eteen ihailemaan sitä lähietäisyydeltä. Mutta muista, että kielo on myrkyllinen!
Ruissalossa on tavattu yhdeksän Suomessa tavatuista 13 lepakkolajista. Pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö ovat saarella vaihtelevan yleisiä. Myös pikkulepakko lisääntyy nykyisin Ruissalossa, mutta isolepakko ja vaivaislepakko ovat harvinaisia vieraita. Ruissalon lepakoiden tähti on kuitenkin harvinainen ja erittäin uhanalainen ripsisiippa, jota ei Suomessa tavata säännöllisesti juuri muualla kuin Turussa.
Ruissalon lepakot: Lentokausi alkaa
Ruissalossa elävät lepakot heräävät talvihorroksesta huhti-toukokuussa. Tällöin niitä voi nähdä lentelemässä myös päivällä, sillä kevätyöt ovat usein kylmiä eivätkä tarjoa tarpeeksi ravintoa hyönteisiä syöville lepakoille. Toukokuun loppupuolella muuttavat lepakkolajit, kuten pikkulepakot, saapuvat Suomeen. Lepakot ovat paritelleet syksyllä, mutta hedelmöitys tapahtuu vasta keväällä. Lepakolla ei ole tiettyä kantoaikaa, vaan sen pituus riippuu kevään sääoloista. Lämpimällä säällä naaras löytää helposti ravintoa ja sikiönkehitys etenee, mutta viileiden ja sateisten ilmojen vallitessa naaras joutuu vetäytymään horrokseen, mikä hidastaa tai pysäyttää sikiön kehityksen.
Tammenterhon opastuskeskus perustettiin vuonna 1995 ja se sijaitsi aiemmin Rantapromenadin varrella saaren alkupäässä. Telakka-alueella sijaitsevien tilojen siirryttyä kesäkuussa 2016 hinaajavarustamo Alfons Håkansin hallintaan opastuskeskus muutti Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan yhteyteen. Samalla opastuskeskuksen nimeksi vaihdettiin Ruissalo Info.
