Luontokoululla on käytössä sähköinen Microsoft Bookings -varauskalenteri. Huomaathan, että kakkosille, kolmosille ja nelosille on omat varaussivunsa: linkit varauskalenteriin löytyvät suoraan kunkin luokan ohjelman kuvauksen yhteydestä.
Luontokoulupäivään voi osallistua yksi luokka kerrallaan. Vain hyvin pieniä luokkia on järkevä yhdistää ja tällöin oppilasmäärän tulee ehdottomasti jäädä alle 30. Näin varmistetaan kaikkien turvallisuus ja viihtyvyys sekä opetuksen laatu.
Yhdysluokat voivat osallistua parhaaksi katsomallaan tavalla siten, että kullakin oppilaalla on mahdollisuus vierailla luontokoululla kolme kertaa alakoulun aikana.
Näin teet varauksen: Klikkaa alta luokkaasi vastaavaa linkkiä. Vieritä sivua alaspäin, valitse kalenterista sopiva päivämäärä ja sen oikealta puolelta aloitusaika. Täytä alapuolelle huolellisesti kaikki pyydetyt tiedot ja paina ”varaa”.
Heti varauksen jälkeen: Varattuasi ajan saat sähköpostiisi vahvistusviestin, jossa myös alustavaa tietoa tulevasta luontokoulupäivästä. Ellet saa vahvistuviestiä, varaus on luultavasti epäonnistunut ja kannattaa ottaa yhteyttä luontokoululle. Viestissä on myös linkki varaussivulle, jonka kautta voit tarvittaessa myöhemmin hallita varaustasi.
Vierailun lähestyessä: 2 viikkoa ennen vierailua tulee vielä muistutus varauksesta ja tarkempaa tietoa päivän ohjelmasta, bussiaikatauluista & ohjeistusta niin opettajalle kuin oppilaillekin, jotta luonnossa vietetty päivä olisi mahdollisimman onnistunut kaikkien kannalta. Samat ohjeet löytyvät myös tältä sivulta.
Luontokoululle pääsee Föli-busseilla 28 ja 28A, joiden pysäkki keskustassa on Wiklundin edessä (A8). Jääkää Ruissalossa pois Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kohdalla olevalla pysäkillä (nro 538, Rauhalantie). Ympäri vuoden keskustasta lähtee bussi Ruissaloon tasatunnein ja luontokoulun kohdalla pysähtyy keskustaan päin menevä bussi aina noin varttia yli. Kesäaikaan linjoja kulkee puolen tunnin välein.
Varaa tästä aika 2 lk ohjelmaan (syyslukukausi 2026)
Päivän aikana liikumme luonnossa, tutkimme ja ihmettelemme ympäristöämme monin eri tavoin. Aloitamme toiminnallisella luonnossa liikkumisen pelisääntöjen kertauksella ja jatkamme ötököiden etsimisen ja tunnistamisen parissa. Lisäksi askartelemme luonnonmateriaaleista ja leikimme metsässä. Sään salliessa syömme eväät ulkona, mutta tarvittaessa käytössämme ovat myös sisätilat.
Opettajalle tarkoitetussa ohjelapussa ovat tärkeimmät asiat, jotka on hyvä tietää ennen vierailua ja sen aikana: missä tapaamme aamulla, miten toimimme ohjatun osuuden aikana ja evästauolla sekä muut käytännön ohjeet. Kannattaa lukaista ohjeet huolella etukäteen, jotta päivästä tulee mukava ja sujuva kaikille. Jos jokin asia jää mietityttämään, kysy rohkeasti!
Oppilaiden ensimmäisellä luontokouluvierailulla haluamme erityisesti tutustuttaa heidät retkelle valmistautumiseen ja luonnossa liikkumiseen liittyviin asioihin.
Oppilaille tarkoitetun lomakkeen voi täyttää etukäteen yhdessä luokassa. Sen jälkeen oppilaat voivat viedä lomakkeen kotiin näytille juuri ennen vierailua.
Olisi myös hienoa, jos ehtisitte yhdessä miettiä luokan omat luontosäännöt (5–10 asiaa). Vierailupäivänä saatte kertoa ne meille heti luontokoululle saapuessanne!
Varaa tästä aika 3 lk ohjelmaan (tammi-maaliskuu 2027)
Pihapiirin linnut: Havainnoimme ja tunnistamme talvilintuja sekä pohdimme, miten linnut selviytyvät talvesta.
Eläinten ja kasvien talvehtiminen: Tutustumme eri eläinten ja kasvien talvehtimisstrategioihin toiminnallisen pelin ja tutkimisen kautta.
Talvipukeutumisessa toimii hyvänä ohjenuorana se, että pukee ensin päälle niin lämpimästi kuin arvelee olevan tarpeen ja sitten lisää vielä yhden kerroksen vaatetta alle.
Opettajalle tarkoitetusta infokirjeestä löytyvät tärkeimmät asiat, jotka on hyvä tietää ennen vierailua ja vierailun aikana: missä nähdään aamulla, miten toimitaan ohjatun osuuden aikana & evästauolla yms. Kannattaa lukea huolella, niin päivästä jää kaikille osapuolille hyvä mieli. Saa myös kysyä, jos jotain jäi epäselväksi.
Varaa tästä aika 4 lk ohjelmaan (huhti-toukokuu 2027)
Havainnoimme kevään etenemistä ja lammen elämää toiminnallisten ja innostavien tehtävien avulla.
Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liiton ylläpitämä materiaalipankki: mappa.fi
Luontoretkikone – luo oma linturetki tai pölyttäjäretki
BirdLifen Lasten lintuviikon materiaali
LuontoPortti: tietopankki Suomalaisista luonnonvaraisista lajeista
Punainen kirja: Suomen uhanalaiset lajit
Toivoa ja toimintaa -hankkeen materiaalit (BMOL)
Kestävän kehityksen juhlapäiväkalenteri (BMOL)
Varsinais-Suomen ympäristökasvatusverkosto
Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Turun yliopiston tiedekeskus ja Lounais-Suomen LUMA-keskus
Turun lintutieteellinen yhdistys – BirdLife Varsinais-Suomi
Ruissalon luontokoulu Turun kaupungin sivuilla: turku.fi/luontokoulu