Metsien hoitoa luontoarvojen suojelemiseksi

Ruissalossa ei harjoiteta metsätaloutta eli kaadeta puita taloudellisesti hyödynnettäviksi. Sitä vastoin pienialaisia kohteita voidaan hoitaa luonnon monimuotoisuuden ja uhanalaisten eliölajien turvaamiseksi. Esimerkiksi vanhojen ja huonokuntoisten lehmusten oksia on typistetty harvinaisen erakkokuoriaisen suojelemiseksi. Näin puut eivät kaadu syksyn myrskyissä ja lahopuusta riippuvaisen kuoriaisen toukille riittää ravintoa ja suojapaikkoja. Samalla suojellaan muitakin pystylahopuussa eläviä sieni- ja hyönteislajeja. Mikäli kuuset uhkaavat varjostamisellaan heikentää tammen uudistumista, poistetaan niitä tarpeen mukaan. Usein parasta metsien ”hoitoa” on kuitenkin se, että metsien annetaan kehittyä rauhassa ja omissa oloissaan.

Kuva: A. Kuusela
Kuva: A. Kuusela