Tieteellinen tutkimus Ruissalossa

Tieteellinen tutkimus Ruissalossa

Turun yliopiston biologian laitos on tehnyt lintututkimusta ja rengastanut lintuja Ruissalossa 1960-luvun lopulta lähtien. Ruissalossa tehdään lisäksi säännöllisiä lintulaskentoja Turun yliopiston ja Turun kaupungin toimesta. Viime aikoina tutkijat ovat kartoittaneet mm. Ruissalon sudenkorentoja ja pistiäisiä, ja uhanalaisesta erakkokuoriaisesta on julkaistu väitöskirja vuonna 2018. Yliopiston lisäksi tutkimushankkeita ovat toteuttaneet Turun kaupunki ja useat ryhmät ja yhdistykset kuten Turun lintutieteellinen yhdistys (TLY), Turun eläin- ja kasvitieteellinen seura sekä Turun Sieniseura ry. Ruissalon kulttuurihistoriallinen tutkimus on keskittynyt alueen huvilakulttuuriin, mutta myös Ruissalon yleiseen historiaan, josta varhaisimmat julkaisut ovat 1940-luvulta.

 

Saaristolintulaskentaa, Turun kaupungin ympäristönsuojelu / Kuva: E. Kosonen
Saaristolintulaskentaa, Turun kaupungin ympäristönsuojelu / Kuva: E. Kosonen