Kulttuurinähtävyydet osa II

Ruissalon kartano

Ruissalon maiseman keskipiste on Kansanpuiston kupeessa sijaitseva Ruissalon kartano, joka oli saaren keskus 1840-luvulle asti. Kartanon päärakennus on rakennettu vuonna 1901, sillä 1720-luvulla rakennettu vanha päärakennus paloi kaksi vuotta aiemmin. Kartanon vuonna 1754 perustetussa hyötypuutarhassa kasvoi keittiökasvien lisäksi omena-, päärynä- ja luumupuita sekä syreenejä ja Siperian hernepuita.

Kartanon läheisyydessä oleva kallioketo sekä hevoslaitumet ovat useiden harvinaisten ja uhanalaisten hyönteisten suosiossa, ja rantaniityn ja kartanon peltojen ympäristössä viihtyvät myös monet muut lajit töyhtöhyypistä metsäkauriisiin.

Rantapromenadi ja Kansanpuisto

Vuonna 1846 yksi Ruissalon palstoista varattiin kaiken kansan virkistysalueeksi, joka sai nimen Yleinen käytävä, Promenadi. Se siirrettiin vuonna 1860 Choraeuksen lähteen kohdalta nykyiselle paikalleen. Promenadista muodostui turkulaisten kesäisten retkien kohde, jossa harrastettiin mm. promeneerausta eli käyskentelyä. Alue sai myöhemmin nimen Kansanpuisto. Nykyisessä Kansanpuistossa vierailijat toivottaa tervetulleeksi ravintola Villa Promenade. Euroopan vanhimpiin musiikkifestivaaleihin lukeutuva Ruisrock on myös järjestetty vuodesta 1973 lähtien Kansanpuistossa.

Ruissalon telakka

Turun Veneveistämö perustettiin vuonna 1889 Ruissalon Hevoskarin niemelle. Alueelle rakennettiin suuri veistämörakennus, konepaja, venesuojia ja mastosuuli, ja vanha huvilarakennus toimi veistämön konttorina. Kun veistämö lopetti toimintansa vuonna 1954, siirtyivät rakennukset Turun sataman käyttöön. Virallinen nimi Turun kaupungin telakka muotoutui vähitellen nimeksi Ruissalon telakka.

Vuoden 2013 jälkeen suurin osa rakennuksista ja alueesta on myyty hinaajavarustamo Alfons Håkans Oy:lle. Vanhan telakka-alueen käyttötarkoitus on säilynyt samana jo yli sadan vuoden ajan – alueella on edelleen telakointi- ja varustamotoimintaa, veneiden säilytystä sekä veneveistämö. Iso veistämösali toimii kuitenkin kesäkaudet juhlatilana. Nykyään alueella on myös ravintola, kahvila ja sisustusliike.

Ruissalon kartano 1965 / Kuva: Turun museokeskus/Allan Salomaa
Ruissalon kartano 1965 / Kuva: Turun museokeskus/Allan Salomaa